Laihtunut Josie Gibson hankki silikonirinnat: ”Pelkään lihovani taas”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen televisiopersoona Josie Gibson laihtui äskettäin satakiloisesta normaalipainoiseksi hyvin lyhyessä ajassa. 28-vuotias kaunotar paljasti muodonmuutoksen vaikuttaneen muun muassa hänen seksielämäänsä.

Josien laihdutus vaikutti myös hänen rintojensa kokoon, ja neito kävikin läpi juuri leikkauksen, jossa hänelle laitettiin D-kupin silikonit. Nyt Gibson on kertonut olevansa kauhuissaan toipumisajasta, koska hän ei voikaan lähteä treenaamaan suoraan leikkauksen jälkeen. Urheilutaukoa on yhteensä kuusi viikkoa.

– Minulle tehtiin rintaleikkaus torstaina, ja toivun nyt kotona. Suurin huoleni on, että kerään liikakiloja toipumisaikana. En voi kuntoilla kunnolla kuuteen viikkoon, joten kärsin täällä, kirjoitti Josie New!-lehden kolumniinsa.

Josie Gibson erosi taannoin entisestä poikaystävästään John James Partonista, koska mies kritisoi jatkuvasti hänen painoaan. Neitokainen joutui ylipainoisena paparazzien haaviin ja viihdelehdet kirjoittivat negatiiviseen sävyyn hänen kurveistaan. Julkkis on itsekin myöntänyt olleensa aiemmin koukussa sokeriin.