Sharon Osbourne viimein: ”Aion hyväksyä Ozzyn omana itsenään”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Black Sabbath -keulahahmo Ozzy Osbournen on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa päihdesekoilujensa vuoksi. Rokkarin ja Sharon-vaimon suhteen kerrottiin taannoin joutuneen karille Sharonin muutettua pois perheen asunnosta.

Pariskunnan uutisoitiin kuitenkin taannoin palanneen takaisin yhteen. Ozzyn kerrotaan pysytelleen erossa päihteistä nyt noin 90 vuorokauden ajan. Sharon Osbourne on avannut viimein sanallista arkkuaan aviomiestään koskien. 60-vuotias tähti tunnusti Extra-lehdelle, että hänen täytyy vain hyväksyä Ozzyn käytös ja rakastaa rokkaria sellaisena kuin tämä on.

– Kyse on ihmisen hyväksymisestä tämän omana itsenään. Jos luulet voivasi muuttaa jotain henkilöä, et tule ikinä tekemään niin. Täytyy rakastaa heitä sellaisena kuin he ovat, Sharon totesi.

Sharon Rachel Osbourne vihittiin rocktähti Ozzy Osbournen kanssa Havaijilla vuonna 1982. Räväkkä pariskunta on tähdittänyt muun muuassa omaa The Osbournes -realitysarjaansa. 59-vuotias Sharon on myös pyörittänyt omaa keskusteluohjelmaa, mutta se floppasi vähäisten katsojalukujen takia. Osbourneilla on kolme lasta, Kelly, Jack ja Aimee.