Will Smithin teinipoika lähtee pesästä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalaisen elokuvatähti Will Smithin poika Jaden Smith kertoi vastikään uskovansa avaruusolentoihin. Nuorukainen oli tarkistanut asian presidentti Obamalta, joka ei kuitenkaan myöntänyt eikä kieltänyt asiaa.

14-vuotias julkkisperheen jälkeläinen uskoo olevansa jo niin kypsä, että haluaa muuttaa seuraavan syntymäpäivänsä koittaessa omaan asuntoonsa. Kaikesta päätellen Will ja Jada-vaimo kannattavat vapaata kasvatusta, koska he eivät aio estää poikansa suunnitelmia. Pariskunta haluaa opettaa Jadenia tekemään omat virheensä ja ottamaan niistä vastuun.

– Hän sanoo, isä, haluan vapautua. Tiedän, että jos teemme tämän, hän kykenee siihen, koska todella haluaa oman asunnon, kertoi Will Smith The Sun -lehdelle.

Taannoin Jaden Smith sai aikaan sanasodan Instagram-palvelussa. Eräs naisfani haukkui nuorukaisen fania lihavaksi verkossa ja alkoi vielä ryppyillä Instagram-palvelun ylläpitäjälle. Kommenteista suuttunut Jaden Smith julkaisi naisfanille suunnatun törkeän viestin verkossa. Hän haukkui faniaan muun muassa pienip*rseiseksi n*ekeritytöksi, mutta poisti samantien viestin ja kiisti myöhemmin sen julkaisemisen.