Pornotähden kosto koululleen jatkuu – pahin on vielä edessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka amerikkalainen pornotähti Val Midwest päätti kostaa katoliselle koululleen, koska häntä oli aikoinaan kiusattu siellä. Neitokainen poseerasi koulun edustalla yläosattomissa ja julkaisi kuvat sosiaalisessa mediassa.

Tuoreimpien tietojen mukaan Val Midwest -taiteilijanimeä käyttävä 19-vuotias teinitähti on saanut poliisilta sakot julkisesta paljastelusta. Hän sai kuitenkin entisen koulunsa henkilökunnan raivon valtaan, mutta kosto ei ole suinkaan vielä ohi. Mahdollisesti pahin on nimittäin vielä edessä.

Val Midwest on nimittäin KETV-kanavan mukaan parhaillaan työstämässä pornoelokuvaa, joka on saanut nimensä hänen vihaamansa koulun mukaan. Koulu ei ole ainakaan vielä saanut estettyä Pius X -nimisen pornoelokuvan tuotantoa. Nyt on selvinnyt myös, että aiemmin nähdyt nakukuvat koulun edessä eivät olleet ainoat laatuaan. Ennen niiden ottamista Val Midwest oli käynyt poseeraamassa koulullaan yläosattomissa yöllä.



Uusimmat