Brandi Glanville käyttänyt 30 000 euroa kauneusleikkauksiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beverly Hillsin täydelliset naiset -realitysarjasta tuttu kohublondi Brandi Glanville kävi taannoin läpi huippukalliin vaginan kiristämisoperaation, ja hän maksoi kyseisen lystin ex-miehensä luottokortilla. Nyt nainen paljastaa ravanneensa kauneusleikkauksissa kymmenien tuhansien eurojen edestä.

Nainen on kertomansa mukaan korjauttanut vaginansa lisäksi muun muassa nenänsä ja rintansa. Lisäksi nelikymppinen näyttelijätär kertoo Life & Style -lehdelle turvautuvansa säännöllisesti Botox-ruiskeisiin nuorekkaan ulkonäkönsä pitääkseen.

Beverly Hillsin kaunotar on kertomansa mukaan käyttänyt Botoxia 25-vuotiaasta saakka kaksi kertaa vuodessa. Hän kertoo tuhlanneen kauneustoimenpiteisiin yhteensä 30.000 dollaria, eli 23.500 euroa – tosin tällä kertaa omasta pussistaan. Uutisoimme hiljattain, kuinka nainen kävi myös läpi laser-hoidon, jolla hän pyrki parantamaan kasvojensa pigmenttihäiriöistä ihoa.

Brandi Glanville tunnetaan taannoisesta avioliitostaan näyttelijäkomistus Eddie Cibrianin kanssa. Pariskunnan myrskyisä avioero nousi myös otsikoihin, kun Eddie Cibrian petti vaimoaan varatun poptähden LeAnn Rimesin kanssa. Tapauksesta syntyi todellinen sekasotku, kun neliödraaman osapuolet hakivat kukin vuorollaan avioeroa.