Huvipuistopäivän karmea päätös – laite jäi tunneiksi ilmaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Huvipuistoissa käyneistä moni on varmasti joskus ohimennen ajatellut, miltä tuntuisi jäädä laitteeseen jumiin. Nyt tällainen vastoinkäyminen on tapahtunut Isossa-Britanniassa. Chessington World of Adventures -huvipuiston laite jäi yläilmoihin jumiin kahdeksi tunniksi Lontoossa.

Kuva: YouTube
Kuva: ABC News

Huvipuiston edustajien mukaan episodin taustalla oli Rameses Revenge -laitteeseen tullut mekaaninen vika. Daily Mail -lehti uutisoi, kuinka 39 matkustajaa, joista 25 olivat lapsia, jäivät killumaan yläilmoihin kahdeksi tunniksi. Ihmiset saatiin lopulta alas laitteesta palokunnan avustuksella.

Huvipuistokävijät jouduttiin irrottamaan laitteesta erikoisleikkureiden avulla, sillä Rameses Revengen turvavaljaat olivat jumittuneet sähkökatkoksen johdosta ala-asentoon. Raporttien mukaan osa laitteeseen jämähtäneistä vaikutti silminnähden hermostuneilta ja stressaantuneilta epämiellyttävän yllätyksen johdosta. Huvipuiston työntekijät jakelivat laitteessa olijoille vettä ja aurinkorasvaa irrotuksen aikana.