Paris Jackson ei pysty juhlimaan edes syntymäpäiviään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viihdemaailma järkyttyi äskettäin Paris Jacksonin itsemurhayrityksestä. Neitokaisen romahtamiselle on jo ehditty spekuloida useita syitä, ja viimeisin veikkaus lienee se, että Paris sai tietää omaavansa eri biologisen isän kuin hänen veljensä Prince.

Paris Jacksonille selvisi vastikään, ettei Princellä ja hänellä ole yhteistä isää. He ovat siis sisko- ja velipuoli. Julkisuuteen ei ole paljastettu tietoa, keitä julkkislapsien isät ovat. Nuori neitokainen kunnioittaa ja ikävöi kuitenkin suuresti kasvatti-isäänsä Michael Jacksonia , eikä hän ole pystynyt edes juhlimaan syntymäpäiviään popparin poismenon jälkeen.

Michael Jacksonin entinen kokki on nyt kertonut, että Paris-tytär purskahtaa edelleenkin kyyneliin tämän tästä, sillä hän oli isän tyttö. Nyt teini yrittää kokin kertoman mukaan löytää itseään ja ymmärtää kaikkea hänen ympärillään, Femail First uutisoi. Parisin on kerrottu sairastavan vakavaa masennusta.