Selena Gomez on onnellinen Justin Bieberin puolesta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Entiset sydänkäpyset, eli Justin Bieber ja Selena Gomez, ovat eronneet virallisesti ja jatkaneet elämäänsä tahoillaan. Äskettäin Selena Gomezin kerrottiin tapailevan Taylor Swiftin entistä ihastusta, Ed Sheerania, eikä Justin ole myöskään jäänyt ilman uutta naisseuraa.

Justin Bieber nähtiin eilen suutelemassa blondin 22-vuotiaan Jordan Ozuna -nimisen tarjoilijan kanssa Las Vegasissa. Tieto on luonnollisestikin kantautunut myös Justin Bieberin entisen tyttöystävän korviin, eikä ruskeasilmäinen neitokainen tunnu olevan uutisesta muuta kuin iloinen.

Selenan aika menee nykyään lähinnä äitinsä, uuden pikkusiskonsa ja ystäviensä kanssa touhuillen, eikä hän ole luonut ajatustakaan Justin Bieberille. Hän on ainoastaan kertonut olevansa onnellinen, että myös Justin on päässyt rakkauselämässään eteenpäin, HollywoodLife.com uutisoi.

Us Magazine kertoi vastikään, että Selena deittailee hyvää ystäväänsä ja Taylor Swiftin exää Ed Sheerania. Selenaa viehättää se, että 21-vuotias Ed on paljon kypsempi kuin kanadalainen teini-idoli Justin Bieber.