Mies salakuljetti 129 timanttia sukassa – narahti lentokentällä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lentokentillä on tiukat turvatarkastukset, mutta silti aina joku onneton yrittää salakuljettaa laittomia tavaroita tai esineitä mukanaan. Salakuljettaminen vaatii kekseliäisyyttä, mutta harvoin piilotettu tavara löytyy niinkin yksinkertaisesta paikasta kuin matkustajan sukasta.

Abu Dhabin lentokentän työntekijät nappasivat kuitenkin kiinni miehen, joka oli piilottanut sukkaansa pienen pussin. Viranomaisten yllätykseksi pussin sisältä löytyi peräti 129 timanttia. Jalokivien yhteisarvo nousee liki 50.000 euroon, Arabian Business raportoi.

25-vuotias mies oli salakuljettamisen avulla yrittänyt välttää timanttilastista aiheutuvat lisämaksut. Hän jäi kiinni epäilyttävän käyttäytymisensä johdosta ja joutuu nyt vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.