Unelmaduuni! Miley Cyrus palkkasi faninsa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miley Cyrus ja hänen seksiä tihkuva musiikkivideonsa ovat virallisesti rikkoneet VEVO-palvelun ennätykset olemalla katsotuin video yhden vuorokauden aikana mitattuna. Nyt laulaja on palkinnut yhden uskollisen Miley-fanin näyttävästi.

Miley nimittäin kutsui muutama kuukausi sitten tapaamansa superfanin äitinsä luokse asumaan. Los Angelesiin faninsa lennättävä laulaja aikoo tehdä tytöstä henkilökohtaisen assistenttinsa ainakin tulevan kesän ajaksi. Miley kertoi suunnitelmistaan Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa vieraillessaan.

Naisen mukaan tosifani auttaa häntä parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä kyseessä on todellinen Miley-asiantuntija, joka tietää miten esimerkiksi murskataan netin erilaisia ennätyksiä. Laulaja paljastikin, että tuore avustaja auttoi häntä rikkomaan myös äskettäin tapahtuneen VEVO-ennätyksen. Mileyn mukaan kyseinen fani saa suorastaan ihmeitä aikaan.

Tennesseessä varttunut Miley Cyrus tunnetaan parhaiten Disney-kanavan hittisarjasta Hannah Montana, johon hänet valittiin pääosan esittäjäksi 11-vuotiaana. Sarjassa hän näytteli teini-ikäistä tyttöä, joka eli kaksoiselämää ja salaili poptähden uraansa. Miley on myynyt urallaan yli 12 miljoonaa albumia ja 20 miljoonaa sinkkua.