Kate Moss niukassa asussa kaupungilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supermalli Kate Moss nousi 1990-luvulla yhdeksi mallimaailman suurimmista tähdistä. Edelleen huipulla oleva supermalli poseeraa tammikuussa julkaistavan Playboy-lehden juhlanumeron kannessa. Eilen hän kuvasi Lontoossa uutta mainosta, mutta vartalostuntin kanssa.

Kate Moss tekee parhaillaan Stuart Weitzmanin mainosta, jossa hänen tilallaan ajoittain käytettävä vartalostuntti on aiheuttanut kohua. Nyt on selvinnyt, että näyttävä kaunotar on amerikkalaismalli Natalie Morris, joka nähdään nyt paparazzikuvissa puolialastomana.

Natalie Morris ikuistettiin nimittäin kaupungilla ”Kate Mossina”, eli hän oli jättänyt housut ja rintaliivit kokonaan pukematta. Lisäksi paitakin oli harsomainen ja läpikuultava. Kaunottaren henkilöllisyyden paljastaneen Vogue-lehden mukaan Natalie on nähty aiemmin Enrique Iglesiasin musiikkivideolla ja muun muassa W, Portlandia, Good Luck Chuck, The A List ja Smallville -televisiosarjoissa.

Runsaasta päihteiden käytöstä tunnettu Katherine ”Kate” Moss on englantilainen supermalli ja muoti-ikoni, jonka oletetaan olevan tällä hetkellä kuivilla päihteistä. Hänen uransa alkoi 14-vuotiaana vuonna 1988. Mallintyön ohella Moss on suunnitellut vaatteita Topshop-valmisvaateketjulle. Hän meni taannoin naimisiin The Kills -yhtyeen rokkari Jamie Hincen kanssa.