Uusi surffaajien unelmakohde – 13 kilometrin päässä merestä

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muun muassa Havaijin, Balin, Tahitin ja Australian valkoiset hiekkarannikot tunnetaan viehättävästä surffauskulttuuristaan, jossa ruskettuneet shortsipojat viilettävät lautoineen aallonharjalla ratsastaen.

Kuva: Plan IT IE Ltd
Kuva: Plan IT IE Ltd

Ehkäpä siksi ei ensimmäisenä uskoisi, että nyt myös Britteinsaaret houkuttelevat surffaajia luokseen. Daily Mailin mukaan Walesissa sijaitsevaan Snowdoniaan suunnitellaan parhaillaan Iso-Britannian suurinta surffaajien turistikohdetta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että surffipuiston sijoituspaikaksi suunniteltu Conwy Valley ei ole lähelläkään merta – lähimmälle rannalle on nimittäin matkaa peräti 13 kilometrin verran.

Puiston kruununa olisi aaltokoneen avulla toteutettu Activity Lagoon, jossa surffaajat voisivat liitää keinotekoisilla laineilla. Surffilammikon suunnitelijat kertovat, että tulevassa altaassa on tilaa 220 metriä, jotta suurikokoiset aallot pysyisivät massiivisina mahdollisimman pitkään. Puistosta povaillaan etenkin lasten ja surffialoittelijoiden suosikkipaikkaa. Puisto on tarkoitus avata jo ensi vuonna ja sinne havitellaan 70.000 kävijää vuosittain.