Avril Lavigne avioituu ensi viikonloppuna Euroopassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadalaisen Nickelback-yhtyeen keulahahmo Chad Kroeger kihlautui viime vuonna poptähti Avril Lavignen kanssa. Avrilin ja Chadin romanssi syttyi, kun he katsoivat laulaessaan toisiaan silmiin. Pariskunta avioituu ensi viikonloppuna.

Rakkauslaulujen kautta yhteisen sävelen löytäneet Chad Kroeger ja Avril Lavigne aikovat viettää kolmen päivän mittaista hääjuhlaansa Ranskan Cannesissa. Paikka on E! Newsin mukaan naislaulajan suosikkialue, sillä hän on viettänyt viime vuosina paljon aikaa Pariisissa ja St. Tropezissa. Laulajatar rakastaakin ranskalaista kulttuuria, tunnelmaa ja ruokaa.

Pariskunta on kirjoittanut yhdessä kappaleita ja ovat kuin hyviä ystäviä keskenään. Rakastavaiset tiesivät omien sanojensa mukaan heti, että tulevat viettämään loppuelämänsä yhdessä.

Avril Lavigne on ollut aiemmin naimisissa Sum 41 -yhtyeen keulahahmon Deryck Whibleyn kanssa. Tähtiparin avioliitto kesti kolmen vuoden ajan. Sittemmin poptähti oli pitkään on-off-suhteessa Kardashianien realityperheeseen kuuluvan Brody Jennerin kanssa. Kanadalaiseen Chad Kroegeriin neitokainen viime vuoden alussa, kun he alkoivat työstämään yhdessä Lavignen viidettä studioalbumia.