Opettajalla sama asu koulukuvissa 40 vuoden ajan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yleensä yhdysvaltaisten koulujen vuosikirjoja koskevat uutisoinnit kertovat oppilaiden hauskoista kuvissa tai teksteissä esiintyvistä piloista. Nyt uutisiin on kuitenkin päässyt erään opinahjon opettaja, jonka kerrotaan pukeutuneen 40 vuoden ajan samaan asuun kaikissa uransa aikana otetuissa koulukuvissa.

Kuva: Dale Irby
Kuva: Dale Irby

Teksasilainen opettaja Dale Irby jäi juuri eläkkeelle. Ansioikkaan opetusuransa lisäksi mies muistetaan hänen ruskeasta slipoveristaan ja vaaleasta kauluspaidastaan, joita hän on käyttänyt jokaisessa urallaan otetussa vuosikirjakuvassa. Dallas Morning Newsin mukaan ensimmäinen kuva ikuistettiin vuonna 1973, eli 40 vuotta sitten.

Katso kuvat Dallas Newsin verkkosivuilta.

Aluksi samaan paitaan pukeutuminen oli miehen mukaan silkka vahinko, mutta hän teki asustaan tradition, joka sitten kesti tähän vuoteen saakka. Yhdysvaltojen koulut julkaisevat lukukauden päättyessä vuosikirjan, jossa poseeraavat kaikki koulun oppilaat ja opettajat. Kirjojen kuville voi sitten naureskella vuosia myöhemmin samalla, kun palauttaa mieleen kultaisia koulumuistoja aikojen takaa.