Backstreet Boys mukana vuoden odotetuimmassa komediassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Syyskuussa Suomessa ensi-iltansa saava This Is the End -elokuva on vuoden odotetuin komediapläjäys, jota tähdittää suuri joukko Hollywoodin superjulkkiksia, kuten poptähti Rihanna. Mukaan ovat päässeet myös ysäripopin ihmelapset – Backstreet Boysin pojat.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Komediaa ja katastrofiseikkailua yhdistelevä This Is The End kertoo James Francon talossa järjestettyjen juhlien vieraista, jotka joutuvat kovan paikan eteen maailmanlopun alkaessa. Elokuvan on ohjannut kanadalainen näyttelijä-koomikko Seth Rogen. Bacstreet Boys pääsi elokuvaan mukaan lähinnä siksi, että heidän musiikkinsa osoittautui suosituksi aiemmissa Rogenin komediaelokuvissa.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Myös bändi innostui yhteistyöstä, ja pitävätkin tulevaa elokuvaa kaikkien aikojen hauskimpana komediapläjäyksenä. Maailmanmaineeseen 90-luvulla noussut Backstreet Boys on yrittänyt useasti comebackia. Yhtye on kertonut, ettei heidän kokoonpanonsa hajoa koskaan.