Bruce Willis toi alusvaatemalli-vaimonsa julkkisjuhliin – nähtävää riitti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Bruce Willis avioitui keväällä 2009 alusvaatemalli Emma Hemingin kanssa. Julkkisparin häitä juhlittiin pariskunnan Bahaman Turks- ja Caicossaarilla sijaitsevalla loma-asunnolla. Häiden jälkeen Heming ei ole juuri otsikoissa paistatellut, sillä hän on pysytellyt poissa julkisuudesta.

Nyt Bruce Willis on näyttäytynyt pitkästä aikaa rakkaansa kanssa, kun he olivat eilen illalla yhdessä osallistumassa Red 2 -elokuvan ensi-iltajuhliin Los Angelesissa. Bruce oli pukeutunut kokonaan valkoiseen ja Emma puolestaan kokonaan mustaan.

36-vuotias Emma Heming on menestynyt hyvin mallina ja hänet on nähty muiden muassa Victoria’s Secret -malliston mainoskuvissa. Lisäksi hän on näytellyt viime vuosina muutamissa televisiosarjoissa ja elokuvissa.