Maitomiehen viheltely kiellettiin – häiritsi alueen asukkaita

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Osassa Isoa-Britanniaa on vielä maitomiehiä, jotka kiertävät ihmisten kotioville vieden heille maitoa. Nyt eräs maitomies on saanut erikoisia valituksia jakelureittinsä asukkailta. Hyväntuulisella maitomiehellä on tapana lauleskella ja vihellellä aamuisin. Nyt sille tuli kuitenkin loppu.

Leicesterissä 340 talon reittiä kiertävää Kevin Giffordia on nimittäin kielletty pitämästä ääntä, The Sun -lehti uutisoi. Kielto annettiin maitomiehelle viiden alueen asukkaan valitettua aamuisin kuuluvasta viheltelystä ja laulamisesta. Mies itse on erittäin tyytymätön saamaansa huomautukseen.

– Viheltelevä maitomies on osa brittiläistä elämää mutta he haluavat lopettaa sen. Tämä on hulluutta, 52-vuotias maitomies selittää lehdelle.

Gifford kertoo, että hän on aamuisin yleensä aina hyvällä tuulella. Asiaan auttaa myös musiikin kuuntelu korvakuulokkeiden kautta. Miehen mukaan osa hänen kierroksensa asukkaista on jopa kehunut hänen hyväntuulista laulelua ja viheltelyä.