Mariah Carey huipputyylikäs myös loukkaantuneena – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popdiiva Mariah Careyn debyyttilevy julkaistiin jo vuonna 1990. Taannoin laulajattaren pesti American Idol -ohjelman tuomarina päättyi lyhyeen, sillä se kesti vain sarjan yhden kauden. Carey tunnetaan erityisesti tyylikkyydestään, josta on nyt saatu konkreettinen esimerkki.

Kerroimme eilen, että neitokaiselle oli sattunut onnettomuus #Beautiful-kappaleestaan tehdyn remix-version musiikkivideon kuvauksissa. Laulajattaren olkapää meni sijoiltaan kaatumisen seurauksena, ja laulaja jouduttiin kiidättämään sairaalaan.

Nyt Mariah on jo päässyt sairaalasta, ja hänen kädessään oleva kantoside osoitti eilen, että popdiiva on tyylikäs tilanteessa kuin tilanteessa. Samalla asu paljasti kädessä olevia ruhjeita. Edustajan mukaan Mariah on hyvässä kunnossa ja hän toipuu parhaillaan koettelemuksesta kotonaan.

Mariah Carey tekee tällä hetkellä paluuta musiikkimaailmaan lähitulevaisuudessa ilmestyvän The Art of Letting Go -albuminsa myötä. Levyn ilmestymispäivää on jo kerran lykätty. Kaunotar pudotti taannoin kaksostensa synnytyksen jälkeen 13 raskauskiloa, minkä jälkeen hän on esitellyt auliisti timmiä vartaloaan lehtikuvissa. Poptähti on Monroe ja Moroccan -nimisten lasten onnellinen äiti. Lasten isä on 32-vuotias näyttelijä ja räppäri Nick Cannon.