Maailman ensimmäinen supermalli bikineissä – ei mitään luomua?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Entinen supermalli Janice Dickinson tunnetaan kärkeästä kielenkäytöstään ja mittavasta mallin urastaan. Turbohuulinen mallimamma muistetaan myös Tyra Banksin luotsaamasta Huippumalli haussa -ohjelmasta. Nyt entinen supermalli esitteli sulojaan Malibun hiekkarannoilla.

Kieltämättä parhaat päivänsä nähnyt Janice Dickinson on kaikesta huolimatta timmissä kunnossa ikäisekseen. Valitettavasti vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, mikä käy ilmi tuoreista valokuvista, joissa mallimamma poseeraa leopardibikineissä rannalla. Janice juhli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivää Malibun rannalla rentoutuen.

Vasta hiljattain veikkailtiin Janice Dickinsonin oikeaa ikää. Wikipedian mukaan hän olisi 58-vuotias, mutta asiasta ei ole täyttä varmuutta. Siksi mallimamman mahdolliseksi syntymävuodeksi onkin määritelty 1951 – 1960. Vuonna 1981 hän kertoi televisiohaastattelussa olevansa 24-vuotias, ja kirjassaan hän kertoi syntymävuodekseen 1956. E!-kanavan True Hollywood -ohjelman mukaan syntymävuosi on 1955, joka mainitaan myös hänen ajokortissaan.