Siivous mullistuu kertaheitolla – uutuustuote estää lian tarttumisen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lukemattomat ihmiset päivittelevät alituisesti eri pintoihin tarttunutta likaa, sillä esimerkiksi valkoiset kengät tuntuvat kuin imevän likaa puoleensa, ja samalla tavalla vessaharjasta valuu pisaroita loputtomalta tuntuvan ajan. Mutta ei ehkä enää kauan, sillä uutuustuote estää sen kokonaan.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kyseessä on NeverWet, jonka esittelyvideo vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Erilaiset pinnat muuttuvat aineen suihauksen jälkeen vettä ja likaa hylkiviksi, joten tahrat eivät enää pääse tarttumaan kiinni. Aine pelastaa jopa nesteeseen pudonneen kännykän, joka muuttuu vettä hylkiväksi. Tuotetta on parhaillaan saatavissa lähinnä Yhdysvalloissa 20 dollarin hintaan.