Tästä bikinikaunottaresta puhutaan vielä! Tara on kuuma näyttelijätulokas

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailman kärkikaartiin nousee vuosittain vain muutamia uusia tähtiä, vaikka tuhannet tekevät kaikkensa noustakseen tähdeksi. Yksi kuluvan vuoden kuumista nimistä on Tara Holt, joka on nyt saanut mahdollisesti läpimurtoroolinsa Hollywood-elokuvassa.

Tara Holt nähdään lähitulevaisuudessa Camp X-Ray -elokuvassa, jossa hän näyttelee yhdessä muun muassa Kristen Stewartin kanssa. Elokuvaa kuvataan parhaillaan Kaliforniassa, jonka rannikolla seilaavalla aluksella Tara ikuistettiin eilen paparazzikuviin bikineissä.

25-vuotias amerikkalainen Tara Holt syntyi Newport Beachilla ja hänellä on kaksi veljeä. Hän aloitti näyttelemisen jo lapsena, mutta varsinainen ura alkoi vasta hänen muutettuaan Los Angelesiin koulun jälkeen. Siellä hän opiskeli näyttelemistä ja sai jalansijaa Disney-tuotannoista.