Darth Vaderin kotikaupunki katoamassa hiekan alle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tähtien sota elokuvasarjan Episodi I – Pimeä uhka -elokuvassa Darth Vaderin kotikaupunkia esittänyt Mos Espa on oikeasti olemassa. Todellisuudessa kaupunki sijaitsee keskellä tunisialaista aavikkoa, ja paikka on ollut elokuvamenestyksen jälkeen suosittu turistikohde.

Nyt vuonna 1999 rakennettu kuvausmiljöö on vaarassa kadota kartalta, sillä se on alkanut hiljalleen peittyä aavikon hiekkadyynien alle. Independent-lehden mukaan maan hallitus on ryhtynyt tositoimiin kuvauspaikan säilyttämiseksi.

Hallitus kaavailee hiekan siirtämistä ja kertoo rakentavansa Darth Vaderin kuvitteellisen kotikaupungin ylle muurit, jotta vastaavanlaista ongelmaa ei syntyisi enää jatkossa. Darth Vader on yksi Tähtien sota elokuvasaagan suosikkihahmoista, ja sitä pidetään hivenen kieroutuneena hahmona. Vader pukeutuu mustaan kypärään, haarniskaan ja viittaan.