Viimeinkin! Phuketiin avattiin ensimmäinen bussilinja

Matkailu · Stara.fi

Thaimaan Phuket on muodostunut suomalaisten suosikkikohteeksi Aasiassa, mutta lomakokemusta on usein heikentänyt huonot liikkumismahdollisuudet paikasta toiseen. Paikallisen mafian hallitsemat taksit ovat pitäneet saarta hallussaan, sillä edullisia mittaritakseja on saanut vain lentokentältä tai puhelintilauksella.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Ikkunapaikka-lehti uutisoi äskettäin, että Phuketiin on viimein avattu ensimmäinen bussilinja. Jatkossa turistit pääsevät kulkemaan paikasta toiseen ilmastoiduilla linja-autoilla sekä lentokentältä hotellikeskuksiin että myös turistikohteilta toiselle.

Yhdensuuntainen bussilippu lentokentältä esimerkiksi Patongille ja Karonille maksaa 120 bahtia, eli 3,20 euroa. Vielä ei ole tiedossa paljonko muutoksella on vaikutusta taksimatkojen hintoihin. Viime vuosina yhdensuuntaisesta taksikyydistä on voinut joutua maksamaan jopa 2.500 bahtia.