Leikelty mallimamma jäi oven väliin – kiidätettiin sairaalaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Entinen supermalli Janice Dickinson lukeutuu maailman pelätyimpiin mallimammoihin, jota varsinkin malliurasta haaveilevat pelkäävät. Kaunotar on yhä ikäisekseen upeassa bikinikunnossa, vaikka hänet valittiin taannoin maailman kymmenen rumimman julkkiksen joukkoon.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Nyt Dickinson on joutunut Beverly Hillsissä sattuneen onnettomuuden seurauksena sairaalahoitoon. TMZ-sivusto uutisoi, kuinka entinen malli törmäsi äskettäin apteekkireissunsa aikana alas tulevaan autotallin oveen. Julkkisnainen ei selvinnyt tapahtuneesta ilman vammoja.

Kaunotar oli ensin mennyt kotiin jättäen sairaalassa käymisen väliin. Kipu oli kuitenkin yltynyt seuraavan yön aikana, ja Dickinsonin oli pakko hakeutua sairaalahoitoon. UCLA-sairaalassa tähden todettiin kärsivän aivotärähdyksestä ja ruhjeesta polvessaan. Sittemmin jo kotiin päästetyn Dickinsonin kerrotaan edelleen voivan ”melko huonosti”.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

1970-luvulla tunnetuksi tullut ja ”maailman ensimmäiseksi huippumalliksi” itseään nimittävä Janice Dickinson teki näyttävän uran muotilehdissä ja -näytöksissä. Nykyisin hän lienee maailman pelätyin mallimamma. Amerikan huippumalli -ohjelman tuomari on käskyttänyt tiukkasanaisesti mallejaan jo vuosia maailman televisioruuduissa. Dickinson on tottunut kohahduttamaan, ja vuonna 2011 hän sai esimerkiksi porttikiellon julkkisystävänsä hautajaisiin.