Amanda sytytti tulipalon – vietiin pakkohoitoon! Katso kuvat palopaikalta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen kohulööppien kuningatar Amanda Bynes nousee toistuvasti otsikoihin mitä uskomattomampien sekoilujensa vuoksi. Nyt neitokaisen ongelmat ovat nousseet aivan uudelle tasolle, sillä hänet on viety viranomaisten toimesta psykiatriseen tarkkailuun.

Päätöksen takana on Bynesin oma käytös. Kohuneitokainen nimittäin sytytti pienen tulipalon bensiinikanisterin avulla Thousand Oaksissa Kaliforniassa. Näyttelijätär sytytti tulipalon erään iäkkään naishenkilön pihatielle, josta ohessa nähdään myös valokuvia.

Paikalle saapuneet poliisit jututtivat Bynesiä, ja he tulivat tämän epäselvien vastauksien johdosta siihen tulokseen, että neitokainen tullaan viemään lääkärin luokse. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näyttelijätär joutui 72 tuntia kestävään psykiatriseen tarkkailuun paikalliseen sairaalaan. Yhdysvaltalaislakien mukaan tarkkailuun vietävän ei itse tarvitse suostua sairaalaan lähtemiseen.

Mielenterveysongelmien kanssa myöskin painiskellut menestyslaulajatar Britney Spears vietiin samanlaiseen tarkkailuun vuonna 2008. Myös Charlie Sheenin entisenä vaimona ja tämän kaksospoikien äitinä tunnettuun Brooke Muelleriin on käytetty samaa lakipykälää. Tarkkailua käytetään niihin henkilöihin, joiden epäillään kärsivän mielenterveysongelmista, jotka saattavat tehdä heistä vaarallisia itseään tai muita kohtaan.