Katy Perry sivaltaa NSA-nettiurkintaa? Levyn nimi julkaistiin näyttävästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Katy Perry kertoi taannoin eräissä julkkisjuhlissa himoitsevansa näyttelijäkomistus Robert Pattinsonia, ja laulaja nähtiinkin pian komistuksen kainalossa miehen erottua näyttelijätär Kristen Stewartista. Laulajakaunotar kuitenkin kiisti nopeasti väitteet mahdollisesta suhteesta.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Katy Perry työstää parhaillaan uutta levyään, ja nyt tähden losangelesilaisille faneille on tarjoiltu varsin näyttävää esimakua tulevasta albumista. Kaupungin kaduilla on nähty kultainen rekka, jonka kyljessä lukee ”Katy Perry – Prism – 10-22-13”, joka paljasti tulevan albumin nimen ja julkaisupäivän 22. lokakuuta.

Levyn nimi on siis Prism, joka on sattumalta myös Edward Snowdenin paljastaman NSA-nettiurkintaprojektin nimi. Perry ei ole vielä perustellut nimivalintaa.

Ennen Robert Pattinsonia Katy Perry yhdistettiin Hollywoodin elokuva-agentti Michael Kivesiin. Neitokainen on kuitenkin lähipiirinsä mukaan ollut koko aika eniten ihastunut entiseen on-off -poikaystäväänsä John Mayeriin, jonka kanssa hän on nyt jälleen palannut yhteen.