Mies maksoi miljoonakorvauksen 25 sentin kolikoina – rahavuori painoi 3,5 tonnia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Roger Herrin menetti 15-vuotiaan poikansa kahden auton kolarissa vuonna 2001. Koska poika oli ainoa onnettomuudessa menehtynyt, myönsi vakuutusyhtiö pojan vanhemmille korvauksia yhteensä 2,5 miljoonaa dollaria.

Toisessa autossa ollut perhe vaati kuitenkin puolen miljoonan dollarin osuuttaan takaisin oikeusteitse. Lopulta oikeus määräsi Herrinin maksamaan onnetomuudessa osallisena olleelle perheelle heidän vaatimansa summan.

Herrin häkeltyi päätöksestä, mutta sanoi, että mikään raha maailmassa ei tuo hänen poikaansa takaisin. NBC News kertoo, että mies keksi nerokkaan keinon näpäyttää rahoja vaatinutta perhettä.

Herrin tilasi puoli miljoonaa dollaria 25 sentin kolikoina. Kolikkomäärä painoi yhteensä liki 3,5 tonnia ja ne toimitettiin oikeustalolle 23 kilon säkeissä rekan peräkontissa. Rahat vastaan ottanut lakitoimisto oli kirjaimellisesti lirissä suuren kolikkomäärän kanssa, kun kolikot lopulta kannettiin heidän toimistoonsa. Herrin ei kadu tekoaan.