Suosikkiräppäri sikaili lentokoneessa – heitettiin pois lennolta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen hiphop-tähti Soulja Boy jäi taannoin kiinni miljoonavalheesta hänen väitettyään ostaneensa itselleen 55 miljoonan dollarin arvoisen G5-lentokoneen. Viime syksynä hänet tuomittiin vankeuteen huumeista ja aseista.

Nyt rap-artisti on joutunut ongelmiin American Airlines -lentoyhtiön kanssa. Muusikko oli ollut lentoyhtiön lennolla viime viikolla. TMZ:n mukaan ongelmat saivat alkunsa siitä, kun lentoemäntä oli pyytänyt kaikkia matkustajia istumaan alas.

Soulja Boy ei kuitenkaan halunnut rauhoittua ja istua alas lähtöä varten. Muusikko päätyi sanaharkkaan lentoemännän kanssa, minkä seurauksena rap-artisti poistettiin lennolta. Muusikkomies kuitenkin ymmärsi jälkeenpäin käyttäytyneensä huonosti, ja hän kertoi TMZ:lle olevansa pahoillaan tapahtuneesta.

– Se oli huono ilta ja minä ja lentohenkilökunta emme ymmärtäneet toisiamme. Näin jälkikäteen ajateltuna olen erittäin pahoillani kaikesta vaivasta jonka aiheutin lentoyhtiön matkustajille ja työntekijöille, Soulja Boy selittää.

Soulja Boyn toinen albumi Souljaboytellem.com julkaistiin vuonna 2007. Levyn ensimmäinen Crank That (Soulja Boy) -single nousi Billboard 100 -listan ykköseksi seitsemän viikon ajaksi. Räppärin muita tunnettuja kappaleita ovat muun muuassa Rich Girl, Let Me Get Em ja Kiss Me Thru the Phone. Tähti on myös järjestänyt syntymäpäiväjuhlansa MTV-kanavan My Super Sweet 16 -ohjelmassa.