Unelmien poikamies on amerikkalaisen ABC-kanavan suosittu realitysarja. Parinmuodostusohjelma on ollut suosittu myös Suomessa. Nyt sarja on kohdannut suru-uutisen, sillä sen 14. tuotantokaudella nähty kaunotar Gia Allemand on menehtynyt 29-vuotiaana.
Mallina työskennelleen naisen uskotaan tehneen itsemurhan. TMZ:n mukaan kaunotar menehtyi neworleansilaisessa sairaalassa aivo- ja elintoimintojen heikennettyä. Allemandin poikaystävä, NBA-pelaaja Ryan Anderson, löysi naisen hirttäytyneenä tämän kotoa viime maanantaina.
Neitokaisen menehtyminen on saanut aikaan valtavan suruvalitteluvyöryn esimerkiksi Twitterissä. Muun muassa kaunottaren tunteiden kohteena Unelmien poikamies -sarjassa toiminut Jake Pavelka on kirjoittanut Twitteriin, ettei hän kykene lopettamaan itkemistä. Allemandi sijoittui kolmanneksi Pavelkan Unelmien poikamies -tuotantokaudella.
– Gia oli kaikkein kaunein tuntemani ihminen sisältä- ja ulkoapäin, ja hän aina hymyili ja sai kaikki ympärillään hymyilemään, Allemandin poikaystävä Ryan Anderson kertoo lausunnossaan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten hautajaiset tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.