Piilotteleeko Jennifer Aniston vauvamahaansa? Kuvat ihmetyttävät

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, kuinka Frendit-sarjan myötä supertähdeksi 90-luvulla noussut näyttelijätär Jennifer Aniston tahtoo tulla raskaaksi helmikuuhun mennessä. Moni on kuitenkin veikannut, että nainen odottaa jo ensimmäistä lastaan.

Staran toimitus pisti merkille, että Jennifer Aniston on esiintynyt viime aikoina vatsan alueen visusti peittävissä asusteissa. Esimerkkinä kerrottakoon eilinen esiintyminen Saksan We are The Millers -elokuvan ensi-illlassa Berliinissä, jossa Jenniferin vatsan peitti musta ja paksu vyö.

Yleensä kotelomekoissa viihtyvä Frendit-tähti nähtiin veikeässä leiningissä myös hiljattain saman elokuvan Britannian ensi-illassa. Tällöin mekon helma leveni jo rintojen alapuolelta mahdollisen vauvakummun peittäen.

Lisäksi Jennifer peitteli takin liepeillä vatsaansa lentokentältä ennen Eurooppaan tuloaan. Elokuun alussa hän vielä pukeutui elokuvan maailman ensi-illassa tiukkaan asuun, mutta naisen vatsan seudulla oli havaittavissa pyöreyttä jo tuolloin. Tällöin hän ennätti kommentoimaan julkisuudessa, että ehkäpä hän on vain kerryttänyt muutaman lisäkilon vyötärölleen.

Jennifer Aniston suunnittelee parhaillaan häitä poikaystävänsä, Justin Therouxin kanssa. Hän on myös aloittanut koeputkihedelmöityshoidon. Jo pitkään perheen perustamisesta haaveilleen näyttelijättären tavoitteena on olla raskaana 11. helmikuuta mennessä, jolloin hän täyttää 45 vuotta.