FilmNetin arvostelijat: ”Älkää katsoko tätä leffaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdealan suoratoistopalvelut ovat niittäneet viime aikoina valtavaa suosiota, ja esimerkiksi Netflix on saanut Suomesta suuren määrän tyytyväisiä asiakkaita. Maikkarin vastaava palvelu on FilmNet, jonka arvostelijoita ei ainakaan rehellisyyden puutteesta voi syyttää.

Palvelun Facebook-sivuilla nimittäin pyydettiin tänä aamuna anteeksi perjantaista elokuvasuositusta, sillä suositeltu elokuva oli Korttelivahdit, jonka pääosissa nähdään Ben Stiller, Vince Vaughn, Jonah Hill ja Richard Ayoade. Komediaelokuva osoittautui lopulta myös arvostelijoiden itsensä mukaan surkeaksi.

– Nyt on pakko pyytää anteeksi. Suosittelimme perjantaina Filmnetistä uutta Korttelivahdit (The Watch) -leffa ennen kuin olimme itse sitä katsoneet. Toivotimme oikein ”ratkiriemukasta” leffailtaa. No, kyseessähän oli sellainen läjä sontaa, ettei kyllä ole ennen silmiin osunut, palvelun Facebook-sivulla pahoiteltiin.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Episodi.

Uusimmat