Kosto on suloinen? Shakira haastoi ex-poikaystävänsä oikeuteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar Shakiran sai taannoin huokaista helpotuksesta, kun häntä vastaan nostetut syytteet hylättiin. Tähden ex-poikaystävä Antonio De La Ruan vaati Shakiralta 100 miljoonan dollarin vahingonkorvausta sopimusrikkomuksista. Sopimusta ei kuitenkaan ollut olemassa.

Ex-rakastavaisten väliset kaunat eivät kuitenkaan ole vieläkään ohi. Nyt EFE-uutistoimisto raportoi, että Shakira on itse nostanut kanteen Antonio De La Ruania vastaan. Laulajattaren mukaan ex-poikaystävä on vienyt häneltä yhteensä lähes 6,7 miljoonaa dollaria, eli noin 5 miljoonaa euroa lupaa pyytämättä. Kanne nostettiin jo lokakuussa 2012, mutta sen sisältö kantautui julkisuuteen vasta viime tiistaina.

Kalifornian korkein oikeus hylkäsi vastikään Shakiraa vastaan nostetun oikeusjutun Shakira ilmoitti aikaisemmin, että Antonio De La Ruania ei koskaan nimetty tähden manageriksi, eivätkä he olleet allekirjoittaneet mitään, minkä perusteella mies voisi väittää toisin.

Shakira alkoi seurustella Argentiinan entisen presidentin pojan Antonio De La Ruan kanssa vuonna 2000. Heidän suhteensa päättyi viime vuonna 11 vuoden yhteiselon jälkeen. Shakiran mukaan eropäätös tapahtui sovussa. Nykyisen kultansa laulajatar tapasi Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen juhlallisuuksissa. Shakira synnytti pariskunnalle tammikuussa lapsen.