Kardashianin miehen salarakas: ”Hän halusi kimppakivaa kaverini kanssa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koko maailma on seurannut hengitystään pidätellen Kardashianin perheen seuraavia käänteitä. Kimin ja Kanyen jälkikasvun lisäksi puhutaan Khloen ja Lamar Odomin suhteen käänteistä. Nyt koripallotähden on kerrottu nauttivan erikoisesta fetissistä.

29-vuotiaan Khloe Kardashianin aviomiehen Lamar Odomin väitettiin hiljattain pettäneen naista yli vuoden kestäneen salasuhteen merkeissä. Julkisuuteen on noussut myös muita neitokaisia, jotka kertovat viettäneensä kiihkeitä hetkiä Kardashianin miehen kanssa. Huhut ovat saaneet lisämaustetta erikoisista paljastuksista.

Nyt strippari Jennifer Richardson välttää Lamarin saaneen kuumia tunteita naisten jaloista. Vaikka jalkafetissi ei ole kovinkaan harvinainen luonteenpiirre, kummastuttaa se suurinta osaa ihmisistä. Jennifer kertoo InTouch Weekly -lehdelle, että Lamar on myöntänyt jumaloivansa naisten jalkoja ja kenkiä.

– Jalat ja kengät ovat hänen juttunsa. Hän on tunteellinen, intohimoinen ja friikki rakastaja, Jennifer kertoi.

Hän myös lisäsi, että Lamar oli kerran pyytänyt Jenniferin ystävää liittymään heidän makuuhuoneleikkeihinsä. Lamar oli mennyt naisen mukaan samalle klubille, jossa strippari oli juhlinut tyttöporukalla. Sitten he olivat valinneet kaveriporukasta yhden naisen mukaansa sänkypuuhiin.

Salarakas väittää myös, että Khloe oli palkannut yksityisetsivän seuraamaan Jenniferin touhuja viikkojen ajaksi. Lisäksi Kardashian oli soitellut miehelleen tai hänen assistentilleen jatkuvasti selvittääkseen, missä mies oli ja kenen kanssa. Lamar ei kuulemma kiinnittänyt yhteydenottoihin minkäänlaista huomiota.

Khloe on julkisesti sanonut, ettei usko Jenniferin tarinoita ja ettei hän ole aikeissa hakea avioeroa koripallotähdestään. Hän kuitenkin murtui hiljattain, kun jälleen uusi salarakas astui otsikoihin. Lakimiehenä työskentelevä Polina Polonsky kertoi julkisesti olleensa Lamar Odomin kanssa intiimissä kanssakäymisessä kesän alussa. Nainen läpäisi myös asian tiimoilta järjestetyn valheenpaljastustestin.