Khloe Kardashianin suhde lopullisesti karilla?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien kaartiin kuuluva Khloe Kardashian on ollut viime aikoina ikävissä otsikoissa NBA-koripalloilijamiehensä pettämishuhujen takia. Nyt Lamar Odomin väitetään olevan myös vahvassa lääkekoukussa. Pariskunnan avioeron väitetään siksi olevan lähempänä kuin koskaan aiemmin.

29-vuotiaan Khloe Kardashianin aviomiehen Lamar Odomin väitettiin hiljattain pettäneen naista yli vuoden kestäneen salasuhteen merkeissä. Julkisuuteen on noussut myös muita neitokaisia, jotka kertovat viettäneensä kiihkeitä hetkiä Kardashianin miehen kanssa.

Khloe on itsepintaisesti vakuuttanut, ettei hän ole aikeissa erota miehestään pelkkien huhupuheiden perusteella, mutta nyt Kardashianin matriarkka Kris Jenner on palkannut tyttärelleen kuuluisan eroasianajaja Laura Wasserin. Samainen nainen hoiti aikanaan myös Kim Kardashianin ja Kris Humphriesin eron.

Erohuhut ovat saaneet lisäpontta viimeisimmästä kohupaljastuksesta, jonka mukaan Khloen aviomies on vahvassa koukussa narkoottisiin aineisiin. Miehen on epäilty kärsineen kahden vuoden ajan reseptilääkekoukusta, ja hän on väärinkäyttänyt muun muassa Oxycontin ja Ambien-nimisiä lääkevalmisteita, Radar Online raportoi. Mies on käynyt addiktionsa takia myös vieroitushoidossa. Khloe heitti Lamarin pihalle heidän yhteisestä kodistaan ja nyt pariskunnan epäillään eroavan lopullisesti.