Mies söi taikasieniä ja lähti lenkille – kuinkas sitten kävikään?

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Huumeiden ja erilaisten hallusinogeenien vaikutuksen alaisena olevat ihmiset kummastuttavat usein kanssaeläjiä oudolla käytöksellään. Jokainen on varmasti nähnyt itsekseen höpötteleviä ihmisiä tai mielikuvituskärpäsiä huitovia sekopäitä niin kaduilla kuin julkisissa kulkuneuvoissakin.

Kuva: Poliisi
Kuva: Poliisi

Nyt eräs floridalainen mies on pidätetty, koska hän oli syönyt mielentilaan vahvasti vaikuttavia sieniä ennen koiran ulkoiluttamista. Parikymppinen Robin Cambell oli lähtenyt lenkille sunnuntai-iltana, mutta hän oli vahingossa unohtanut vaatteensa kotiin. Alaston koiranulkoiluttaja kiinnitti kadulla kulkeneiden ihmisten huomion, ja he soittivat paikalle poliisit.

Sekavasti käyttäytynyt mies oli sanonut poliiseille olevansa Jumalan talossa. Mies ei kyennyt vastaamaan virkavallan kysymyksiin ja poliisit luulivatkin aluksi, että Robin oli vain juovuksissa. Lopulta häiriintyneesti käyttäytynyt mies yritti karata ja vastustaa pidätystä, ja poliisi joutui käyttämään voimakeinoja Robinin taltuttamiseksi. Alaston mies toimitettiin väkivaltaisen käytöksensä vuoksi ensin sairaalaan paikattavaksi ja myöhemmin vankilaan, NY Daily News raportoi.