Sannin esikoisalbumi julkaistaan 20. syyskuuta

Viihdeuutiset · Stara.fi

20-vuotias kotimainen laulajatulokas Sanni nousi radiolistoille esikoissinglellään Prinsessoja ja astronautteja, joka oli viikkokausia iTunesin ja Spotifyn listoilla. Sitä seurasi Jos mä oon oikee –kappale, joka on kerännyt YouTubessa jo yli miljoona katselukertaa.

Miss Farkku-Suomi -elokuvassa naispääosaa näytellyt Sanni on 13-vuotiaasta asti säveltänyt omia kappaleita ja toiminut erilaisten kokoonpanojen keulahahmona. Helsingissä asuva kaunotar kirjoittaa kaikki tekstinsä itse ja on säveltänyt esikoisalbuminsa biisit yhteistyössä tuottaja Hank Solon kanssa. Hänen debyyttialbuminsa Sotke mut julkaistaan 20. syyskuuta.

– Levy sisältää hip hopin biiteillä ja estetiikalla maustettua urbaania poppia. Albumilla on paljon henkilökohtaista kelailua ja omien kokemusten dokumentointia. Esimerkiksi itsenäistyminen ja siihen liittyvät tunnelmat paistavat läpi. Vastapainona painavalle lyriikalle albumilla on myös esimerkiksi biisi, joka kertoo Britney Spearsin flippaamisesta, Sanni kertoo.