Poliisi iski räppäreiden pahamaineiseen Crips-jengiin – jättisaalis etsintäkuulutettuja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Los Angelesin jengitappelut ovat maailmankuuluja, kun kaduilla ottavat yhteen kaksi eittämättä tunnetuinta ryhmää, Cripsit ja Bloodit. Poliisit ovat olleet usein voimattomia ihmishenkiä vaatineiden jengitappeluiden edessä.

Nyt viranomaiset ovat suorittaneet onnistuneesti varsinaisen massapidätyksen Cripsien kuuluisaan Rollin’ 30’s Harlem Crips -jaostoon. Los Angeles Timesin mukaan jaoston tunnuksena tunnetaan kaksi ylhäällä olevaa peukaloa, joten poliisit kutsuivat suurta pidätystään nimellä Operation Thumbs Down, joka on suomennettuna Operaatio peukalot alas. Pidätyksen yhteydessä saatiin kiinni peräti 34 etsintäkuulutettua jengiläistä.

Cripsit on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista jengeistä ja moni tunnetuista räppäreistä on kuulunut tai kuuluu nykyäänkin pahamaineiseen ryhmään ja sen eri alajaostoihin. Heidän joukossaan ovat muun muassa Coolio, Eazy-E, Snoop Dogg ja Xzibit. Legendaarinen gangstaräppäri Ice-T on sen sijaan ollut operaation kohteeksi joutuneen Rollin’ 30s varsinainen jäsen.