Nirvana-leski Courtney Love: Miley Cyrus on seksikäs punaniska

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Usein otsikoihin suorasukaisten kommenttiensa vuoksi päätyvä Courtney Love puolusti taannoin psykiatriseen hoitoon päätynyttä Amanda Bynesiä. Näyttelijätär kiitti Kurt Cobainin leskenä tunnettua Lovea haukkumalla tätä maailman rumimmaksi naiseksi.

Nyt Courtney Love on avannut sanallista arkkuaan koskien kahta tällä hetkellä pinnalla olevaa pop-kaunotarta. Keikallaan New Yorkin Dream Downtown -hotellissa muusikko ilmoitti yleisölle Katy Perryn olevan tylsä, ja pitävänsä sitä vastoin taannoin MTV:n Video Music Awards -gaalassa kohua herättäneestä Miley Cyrusista.

– Suoraan sanottuna pidin Mileystä. Aion olla rehellinen, Katy Perry on v**un tylsä. Hän on kiva tyttö, hän vain tylsistyttää minua. Sen sijaan se punaniska Miley Cyrus on tavallaan aika punk rock oudolla, seksikkäällä tavalla, Courtney Love kuvaili.

Courtney Love muistetaan musiikkikentällä erityisesti Hole -yhtyeen laulajakitaristina. Hän on perustanut kaksi muutakin bändiä ennen tunnetuinta yhtyettään. Ensimmäisten kokoonpanojen musiikilliset urat päättyivät tosin erimielisyyksien johdosta jo ennen varsinaisia levytyksiä. Kurt Cobainin ja Courtney Loven tytär Frances on nykyisin upporikas miljoonaperijä.