Nettiriippuvuus vaikuttaa unirytmiin – tunnistatko itsestäsi nämä merkit?

Digi Lifestyle · Terhi Piiroinen

Jäikö taas yöunet lyhyiksi? Nukahditko jälleen kannettavan tietokoneen ääreen? Etkö pysty nukahtamaan ilman, että vilkaiset vielä kerran Facebookiin? Huolestuttavan moni on muuttunut nettiriippuvuutensa vuoksi yöt läpeensä valvoviksi yökukkujiksi.

Unilääkeyhtiö Nytol tutki ihmisten nukkumistottumuksia ja tulokset paljastivat huolestuttavan ilmiön. Ihmiset uhraavat hyvän yöunen internetille. Ennen nukahtamista tarkastetaan sähköposteja, Twitteriä ja Facebookia. Vain kymmenen prosenttia myöntää nukkuvansa tarvittavat yöunet, ja puolet paljastaa viettävänsä aikaa netissä ennen höyhensaarille matkaamista.

24/7 auki oleva internet luo tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan ihmisille uuden haasteen pysyä mukana ajan hengessä. 20 prosenttia ihmisistä tarkastaa netin kuulumiset ennen nukkumaanmenoa siksi, etteivät putoaisi uutisvirran kärryiltä. Sitten he unohtuvat surffailemaan puhelimellaan tai muulla laitteellaan virran mukana.

Ihmisten tulisi olla tunnin verran ilman älylaitteitaan tai tietokoneitaan ennen sänkyyn menemistä. Joskus tämä on lähes mahdotonta, kun puhelimet lepäävät yöpöydillä ja niihin tulevat ilmoitukset valaisevat näytön ja samalla koko huoneen. Tämä saattaa tehdä unesta katkonaista ja peräti 60 prosenttia myöntää heräävänsä usein yöunien aikana, Femail First paljastaa.