Miehet jättävät tarjoilijoille jättijuomarahat – reaktiot tallentuivat videolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa annetaan poikkeuksetta juomarahaa ravintolalaskun päälle. Kyseinen toiminta takaa tarjoilijoiden ja muun ravintolahenkilökunnan loistavan palvelun, sillä ilman tippiä he jäävät hyvin pienelle pohjapalkalle.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Utahissa työskentelevät tarjoilijat tienaavat 2,13 dollaria tunnilta, eli 1,6 euroa. Heidän pääasiallisin tulonlähde on asiakkaiden antamat juomarahat. Nyt eräs mieskaksikko kävi asiakkaana ympäri Oremin kaupunkia testaamassa tarjoilijoiden reaktiota 200 dollarin tippiin. Moni kertoo saaneensa juomarahaa korkeintaan 50 dollaria tai satasen.

Miehet jättivät tippinsä pöytään ja lähtivät ravintolan ulkopuolelle kuvaamaan tarjoilijoiden reaktioita. Kun ravintolahenkilökunta ryhtyi siivoamaan pöytää, huomasivat he nopeasti lautasen alle jätetyn suuren setelitukon. He olivat ilmeisen otettuja saamastaan rahamäärästä.