Näin vanhemmat voivat mokailla lastensa kanssa – onko tuttua?

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yleensä vanhemmat leuhkivat kasvatustaidoillaan ja kiillottavat ulkokuortaan ansioikkailla tarinoilla siitä, kuinka he ovat saaneet jälkikasvunsa tekemään sitä sun tätä. Nyt verkossa on julkaistu pienten lasten vanhempien hauskoja tarinoita siitä, kuinka he ovat mokanneet lastensa kanssa.

The Stir -lehti kysyi lukijoiltaan heidän pahimpia sattumuksiaan lasten kasvatuksessa. Eräs äiti paljasti, että jätti vahingossa tyttärensä sormet terassin liukuoven väliin, ja kun lapsi itki asiaa, sanoi äiti hänelle: ”Et sinä nyt pääse ulos”. Eräs isä kaatoi vahingossa omenamehua pyytänelle pojalleen omenaviinietikkaa.

Eräs äiti otaksui, että hänen pikkutyttönsä huusi turhaan ulkoilun aikana pelkästään kiukutellakseen. Myöhemmin selvisi, että lapsiparan paidan alla oli ollut mehiläinen, joka oli pistänyt pienokaista kerta toisensa jälkeen. Eräs isä antoi lapselleen maitoa, ja kun lapsi ei suostunut juomaan lasiaan tyhjäksi, yritti mies esimerkillään näyttää, että kuinka maitoa tulisi juoda. Maito oli mennyt pilalle.