Miley Cyrus saa tukea yllättävältä supertähdeltä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miley Cyrusin MTV-gaalassa suorittama tanssi- ja laulunumero jäänee historiankirjoihin samanlaisena televisiomaailman kohokohtana kuin Janet Jacksonin nänni sekä Madonnan ja Britney Spearsin suudelma. Nyt Miley Cyrus niittää suitsutusta yllättävältä taholta.

Vaikka teinitähti Miley Cyrus on saanut takapuolitanssistaan ja kielensä näyttelemisestään enemmän risuja kuin ruusuja, ovat toiset artistit ryhtyneet puolustuskannalle. Viimeksi Miley sai kehuja Nirvanan keulahahmo Kurt Cobainin leskivaimo Courtney Lovelta, joka sanoi Miley Cyrusia seksikkääksi punaniskapunkkariksi.

Nyt musiikkimaailman huippunimiin kuuluva Justin Timberlake on ylistänyt parikymppistä neitokaista suureen ääneen. Timberlake sanoi Today-lehdelle, että Miley on hänen mielestään erittäin nokkela ja taitava, vaikka hän ei olekaan aivan samaa mieltä naisen kohuesityksen tasosta. Kuitenkin samaan hengenvetoon Justin puolustaa neitokaista sillä, että kyseessä oli sentään MTV:n järjestämä palkintoseremonia eikä esimerkiksi Grammy-gaala.

– Se oli Video Music Awards, joka salli hänen toteuttaa tuollaisen esiintymisnumeron. Myös Madonna ja Britney ovat tehneet saman, joten kyseessä ei ole suinkaan ennennäkemätön tempaus.