Ashton Kutcher oli Mila Kunisin ensisuudelma

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijäpariskunta Mila Kunisin ja Ashton Kutcherin kerrotaan suunnittelevan häitä. Pariskunta tutustui tosiinsa jo 15 vuotta sitten 70’s Show -sarjassa. Näyttelijöiden ystävät eivät ole kuitenkaan olleet tähtipariskunnan suhteesta hämillään.

Kutcherin ja Kunisin näyttelijäystävä Laura Prepon nimittäin myöntää, että ei yllättynyt, että juuri he kaksi löysivät toisensa ja rakastuivat silmittömästi. Laura kertoi Us Magazinelle, että pariskunnan seurustelu on vakavalla pohjalla. Kaiken lisäksi Aston oli aikoinaan Milan ensisuudelma, kun he antoivat toisilleen pusun 70’s Show -sarjan kuvauksissa.

Äskettäin pariskunnan uutisoitiin suunnittelevan Iso-Britanniassa pidettäviä häitä. Komistusnäyttelijä on jo ostanut rakkaalleen paikan Richard Bransonin Virgin Galactic -avaruuslennolta häälahjaksi. Pari meni kihloihin, vaikka Aston Kutcherin ja Demi Mooren ero ei ole astunut virallisesti vielä voimaan. Ennen suhdettaan Mila Kunisiin Ashton Kutcher ehti olla kuusi vuotta naimisissa Demi Mooren kanssa.