BB-Teppo on poistunut Big Brotherista!

Big Brother · Stara.fi

Suomen Big Brother on taas menettänyt yhden asukkaan, kun Teppo Säkkinen päätti hetki sitten jättää leikin kesken ja poistui BB-talosta omasta halustaan päiväkirjahuoneen kautta. Tuotanto on vahvistanut poistumisen. Eilen taloon tulleelle uudelle asukkaalle tilanne oli yllätys.

– Kymmenen tuntia olen täällä ollut, niin jo yksi on saatu häädettyä, Esko Eerikäinen nauroi.

– Siinä on sekin ristiriita, että… Esko aloitti.

– …se jäi sun varjoon, Claudia täydensi Eskon lauseen.

Hunks-tanssijana työskentelevän Eskon saapuminen taloon oli Tepolle kova paikka, sillä Hunks-tanssiryhmästä vuosi sitten lähtöpassit saanut Teppo oli vihjaillut talossa asukkaille olevansa edelleen Hunks-tanssija. Alkoholiin taipuvainen komistus ärsytti asukkaita usein tahallaan ja joutui kahnauksiin varsinkin talon kaunotarten kanssa.

Esimerkiksi Marianne Kallio joutui aiemmin lähtemään talosta, kun Teppo provosoi naisen iskemään häntä avokämmenellä. Mariannen jälkeen Tepon kiusaamisen kohteeksi joutui Sara Sieppi, joka vuodatti jatkuvan kiusaamisen vuoksi myös kyyneleitä. Tepon poistuminen talosta lienee helpotus taloon jääneille asukkaille.