Britney Spearsin pysyttävä kaksi vuotta timminä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tunnetuimpiin yhdysvaltalaisiin poptähtiin lukeutuva Britney Spears työstää parhaillaan uutta levyä ja tekee jälleen näyttävää paluuta julkisuuteen. 31-vuotias laulajatar solmi taannoin sopimuksen, jonka mukaan hän tekee kahden vuoden aikana yhteensä 96 esiintymistä Las Vegasin Planet Hollywood -yökerhossa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Britneyn on pidettävä erityisen hyvää huolta ulkonäöstään seuraavan kahden vuoden ajan, jotta hänen lavakarismansa houkuttelee paikalle tarpeeksi yleisöä. Laulajatar paljasti E! Newsille, että eniten vaikeuksia tuottaa hänen rakastamastaan pizzasta luopuminen. Nainen kun kertomansa mukaan rakastaa syömistä ja etenkin roskaruokaa.

Britney Spears ansaitsee jokaisesta esiintymisestään Las Vegasissa 310.000 dollaria, eli noin 232.000 euroa. Tämä tarkoittaisi, että hän ansaitsisi kahden vuoden aikana jopa yli 22 miljoonaa euroa. Neitokainen muuttaa Las Vegasiin väliaikaisesti. Nainen on mielissään uudesta työmahdollisuudesta, koska hän pääsee esiintymään säännöllisesti ilman jatkuvaa matkustelua vaativaa kiertuelämää.