Sumopainijat itkettivät tahallaan vauvoja – tässäkö hyvä syy?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Japanilainen isojen ihmisten kamppailulaji, eli sumopaini, on hurjaa katseltavaa, kun suurikokoiset ja liki alastomat nutturapäät mittelöivät paremmuudestaan tatamilla. Sumopainin historiaa värittävät mystiset tarinat.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Associated Press -uutistoimisto on nyt julkaissut videon, jolla nähdään sumopainijoilta näyttävien miesten suorittama manausoperaatio. Tokiossa kuvatulla videolla näytetään, kuinka suurikokoiset urheilijat pelottelevat vauvoja yrittäen saada ne itkemään. Ideana on, että lapsessa olevat pahat henget poistuvat kyynelten mukana.

Osallistujat ja järjestäjät uskovat, että itkun avulla lapsista kasvaa vahvoja ja terveitä yksilöitä. Eräskin äiti sanoo videolla, että hänen lapsensa oli itkenyt todella paljon, joten hänessä varmasti oli myös enemmän pahoja henkiä. Vanhemmat uskovat, että vauvoista kuvatut itkuvideot huvittavat vanhempana myös lapsia.