The 69 Eyes -tähti maailmanvalloituksesta: ”Tunsin etunimeltä kaikki yleisössä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuvan The 69 Eyesin tähti Jussi69 on ylpeä suomalaisista maailmalla menestyvistä yhtyeistä. 15 vuodessa alalla on tapahtunut valtavasti, sillä aikoinaan lehtiotsikoihin päätyi jo yhdestä ulkomaisesta keikasta.

– Otsikkona oli tolloin, että Maailma on valloitettu. Mä tunsin etunimeltä kaikki yleisössä olleet ja nekin oli suomalaisia. Tästä ei kuitenkaan mennyt kuin muutama vuosi, kun murros tapahtui. Mä asustelin siihen aikaan Hampurissa, Jussi69 muisteli Staran haastattelussa.

– Me alettiin breikkaamaan The 69 Eyesin kanssa Saksassa 1999, ja sitten tuli HIM-yhtyeen Join Me In Death, joka räjäytti potin. Se tuli kuin tsunami. Samoihin aikoihin kuulin Hampurissa radiokanavilla Rasmuksen F-F-F-Falling-biisiä. Sitten tulikin In The Shadows, ja se oli vieläkin isompi menestys. Ja on edelleen jättihitti.

– Mä oon itseasiassa kuullu sen biisin kerran Indonesiassa, kun mä pummasin siellä 80-vuotiaalta kalastajalta kyytiä. Se veisti veneitä sellaisessa saaressa, jossa ei ollut sähköjä. Menin ennen auringonnousua kysymään, voisiko hän soutaa mut toiseen saareen. Hänen pattereilla toimivasta radiosta soi In The Shadows, Jussi tarinoi virnistäen ja vaihtaa asentoaan tuolilla.