Näin raskausajan masennus vaikuttaa lapseen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pimeä syksy saattaa laukaista joissakin ihmisissä kaamosmasennuksen, jolloin ruokahalu kasvaa ja unentarve lisääntyy. Jatkuva masentuneisuus on kuitenkin vielä tuhoisampaa, koska silloin elämästä on vaikea saada otetta pitkällä tähtäimellä.

Vieläkin huolestuttavampaa on se, että raskaana oleva nainen sairastaa masennusta, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan se heijastuu suoraan myös syntymättömään lapseen ja hänen tulevaisuuteensa. Bristolin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan äidin masennus vaikuttaa lapseen jopa 18-vuotiaaksi asti, ja jälkikasvulla on suurempi riski sairastua samaan mielenhäiriöön.

Toisin sanoen naisten mielenterveys on saatettava kuntoon ennen raskautta, jotta lapsesta kasvaisi tasapainoinen ja onnellinen ihminen. Samassa tutkimuksessa todettiin, että myös synnytyksen jälkeinen masennus vaikuttaa lapsen sairastumiseen, mutta vain matalammin koulutetuissa perheissä. Tulokset julkaistiin Journal of the American Medical Association -julkaisussa ja tutkimukseen osallistui 4.500 äitiä.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat