Kauhufanien pakkohankinta – Halloween-aiheinen verisadepallo

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloista Suomeen rantautunutta halloweenia vietetään lokakuun lopussa. Ihmiset järjestävät juhlapäivän kunniaksi kauhukekkereitä ja naamiaisia, joissa nähdään hirviömäisiä asuvalintoja. Yksi tärkeä seikka näissä juhlissa on se, että myös bilepaikka koristellaan kauhutunnelmaan sopivaksi.

halloweenpallo10102013

Juhlapyhiin liittyvää krääsää saatetaan myydä kaupoissa jo kuukausia etukäteen ennen varsinaista kohokohtaa. Halloweenina on yleensä tarjolla hyllykaupalla kurpitsalyhtyjä, tekolepakoita, muovihämähäkkejä ja kynttilöitä. Poikkeuksen tekevät erilaiset keräilyharvinaisuudet, kuten 90-luvun loppupuolen lumisadepallo, jonka sisällä on itse Halloween-elokuvista tuttu sarjamurhaaja Michael Meyers.

Valkoisen lumen sijaan palloa heiluttamalla saa aikaan efektin, että Meyers olisi jo puukottanut pallon sisällä olevan uhrinsa. Kuvun alla leijailevat hileet muistuttavat veripisaroita. Kyseinen verisadepallo on keräilyharvinaisuus, ja sitä jaettiin vuonna 1998 kaikille Halloween-videon ostajille rajoitetun ajan.

Uusimmat