The 69 Eyes keskellä ampumavälikohtausta: ”Poliisit ampui sen miehen kuoliaaksi”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kotimainen The 69 Eyes -yhtye on niittänyt menestystä ympäri maailmaa, ja parhaillaan yhtyeen rumpali Jussi69 nähdään televisioruuduissa realitykilpailun tuomarina. Stara jututti miestä ja sai selville, että rocktähteä kiinnostaa ammatillisessa mielessä musiikki laidasta laitaan

Jussi60 on esimerkiksi katsonut kaikki Justin Bieber -dokumentit ja on kiinnostunut kyseisestä ilmiöstä. Hän kunnioittaa Bieberiä laulajana, vaikka pienellä kauhulla odottaakin, mitä tuleman pitää. Hänen mukaansa on säälittävää, kun ihmiset saattavat sekoittaa julkisuuden ja menestymisen keskenään. Jussi69 itse kokee, että on tehnyt elämässään muutakin kuin tunkenut kasvojaan lehtien sivuille tai televisioon.

– Ei se mua harmita eikä vituta, mutta mua käy sääliks ne ihmiset, jotka saa sen mitä ne tavoittelee ja sitten pian huomaavatkin, että se julkisuus ei ole sitä mitä he olettivat. Se ei välttämättä yhtäkkiä teekään sun elämästä niin helvetin hienoa, vaikka sun pärstä on lehdessä tai televisiossa, Jussi pyörittelee päätään ja sanoo, että jokainen voi kysyä sellaiselta ihmiseltä julkisuuden varjopuolia.

– Mun elämä on niin saatanan omituista jo muutenkin. Esimerkiksi Bogotassa oltiin lentokentän lähtöselvitysjonossa, kun yks kundi alko ammuskelemaan siinä. Me dyykattiin kaikki maihin ja meidän yli juoksi poliisirynnäkkö kypärät päässä kilpineen. Sitten ne ampui sen miehen maahan kuoliaaksi. Siinä meni puoli minuuttia, kun ne kärräs ruumiin pois ja lentokenttähommia jatkettiin. Paikalliset sitten valittelivat, kun meininki oli vähän sellaista, Jussi kertoo viime Etelä-Amerikan kiertueen tunnelmia.